Nurmijärven Kokoomus ry
Nurmijärven Kokoomus on vanhin neljästä Nurmijärven kunnan alueella toimivasta kokoomusyhdistyksestä.
Nurmijärven Kokoomus perustettiin Nurmijärven Kansallisseuran nimellä helmikuussa 1924.
Nurmijärvellä oli vuonna 1920 n. 8000 asukasta, vuonna 1960 asukkaita oli 13 000 ja nyt 38 600. Kun vuonna 1960 oli Nurmijärvellä 60 kunnanvirkamiestä ja 70 opettajaa, ylitettiin tuhannen työntekijän määrä 1980-luvun lopulla. Tällä hetkellä määrä on 2400. Se kertoo asukasluvun kasvun ohella kunnan tehtävien laajentumisesta.
Kunnallispoliitikon puheessa toistuvat nyt koulut ja päiväkodit, väestösuunnitteet, erikoissairaanhoidon kustannukset, kunnallistekniikan ajoittaminen, palvelujen tuottaminen ja kilpailuttaminen ja yritysalueet, ei niinkään poliittisten vastustajien kolttosista muistuttaminen tai aatteellisista uhista varoittaminen, kuten joskus aikaisempien vuosikymmenten aikana.
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Numeroiden, kasvun ja suunnitelmien takana, tai mieluummin niiden edessä, ovat ihmiset ja heidän elämänsä ehtoihin vaikuttavat arvot.
Koulutus on kivijalka Peruspalvelut turvattava elämä eri vaiheissa Yritystoiminta - yhteiskunnan moottori Elinvoimaiset taajamat ja kyläkeskukset